Mä vihdoin luulin, että kaikki ois taas paremmin. Mä löysin pari kuukautta sitten aivan ihanan tytön kenen kanssa on nyt ollu hetken ajan juttua. Vaikka me ollaanki toisaalta ihan erilaisia, niin meistä löytyy paljon samaa. Nyt kumminki kaikki alkaa vaan lahoon käsiin. Mun ahistukset ja ahmimiset on alkanu taas vaik yhes vaiheessa tilanne oli jo paljon parempi. Tälläki hetkellä mieles pyörii vaan se, että kumpa tää ahistus vaa lakkais. Kumpa saisin tietää miltä tuntuu olla täysin vapaa kaikesta taakasta mitä oon vuosien ajan joutunu kantaan.
Mä oon ite este mun onnellisuudelle. En tiedä mikä hitto mua estää tulemasta ulos kaapista. Mun pää on ihan solmussa ja päässä vaan risteilee ajatuksia. Ihan sairaan paha olla. Mua pelottaa että mä vajoon taas vaan vielä syvemmälle syömishäiriöön ja itsetuhoon ellen pääse ulos kaapista. En tiiä miten mä enää jaksan.
