Psyykkisesti oon ihan paskana. En jaksa enää.
Lisäks mä joudun luopumaan mulle tosi tärkeestä ponikaverista. Se poni on ollu mulle tajuttoman tärkee. Se on ajoittain kohentanu mun mielialaa paljonkin ja nyt joudun luopumaan siitä:( Mä en tiedä mitä teen..
Ainut hyvä asia kaiken tän paskan keskellä on se, että vihdoin tasa-arvonen avioliittolaki hyväksyttiin. Tää asia merkkaa mulle tosi paljon, koska tiedän että pääsen jossain kohti naimisiin rakastamani ihmisen kanssa. En tosin tiedä jaksanko odottaa niin pitkään. Jaksanko odottaa niin pitkään että paranen.. Epäilen.
Voi rakas ihminen!:(
VastaaPoistaOotko sä miettnyt avun hankkimista? Oisko se yks vaihtoehto vai tyrmäätkö sen? Jotain sun nyt pitäis tehdä olos parantamiseksi, niin fyysisen kuin henkisen.
Totta kai mä haluaisin apua:( Mut en uskalla myöntää tätä kellekään enkä edes usko saavani apua..
VastaaPoistaYmmärrän tunteen. Mut sä sentään haluaisit apua, moni ei halua tai edes tiedä tarvitsevansa sitä.
PoistaMiten ois joku koulun terveydenhoitaja? Heillä pitäis olla vaitiolovelvollisuus. Ja ehkä sun ei tarvi myöntää suoraan. Voisit vaikka sanoa, että susta on alkanut tuntua oksentelun olevan hyvä vaihtoehto, tai syömättä jättäminen. Vähän valkoisten valheiden avulla aluksi.
Se oliskin helppoa jos olisin vielä koulussa mutta kun oon töissä.. Mulla on entuudestaan tuttu työntaja joten työterveydessäkin on hankala käydä kun se sais tietää:(
VastaaPoistaKai sielläkin on vaitiolovelvollisuus? Tai sit käy vaan jossain muualla kuin työn kautta, jos mahdollista.
Poista