Kurkkuun sattuu saatanasti. Koira itkee oven takana, kun se kuuntelee mun oksentelua. Saatana. No ainakin nyt on vatsa littee ja vaaka näyttää -300 g vähemmän. Mua pelottaa että joku haistaa musta tän oksennuksen hajun. Toisaalta haluisin eroon bulimiasta mut sit taas suurin osa must on viel sitä mieltä että bulimia vie voiton. En tiedä mitä mun elämä olis ilman bulimiaa, koska oon tottunu siihen että oikein ns. odotan sitä kun ''saa'' ahmia ihan törkeesti kaikkee ja sitten tietää että se tulee kuitenkin ulos ja vaaka näyttää taas pienempää lukua.
Oon viime aikoina paljon miettiny sitä, että mikä oikein estää mua tulemasta ulos kaapista. Olis niin helppoo kun vois avoimesti rakastaa toista ja olla parisuhteessa ettei tarttis salailla. Kai siinä sit on vaan se pelko siitä, et mut hylätään. Etten kelpaakaan enää vanhemmille ja läheisille tälläsenä kun oon. Mul on ihan kamala ikävä mun eksää. Sen hymyä. Sen hiuksia ja ihania silmiä. Se sai mun oloni tuntemaan rakastetuks ja kauniiks. Kaipaan salasia kahvitteluhetkiä ja muutenkin koko ihanaa ihmistä
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti