4.

Eilisillan ja yön ahdistus jotenkuten selätetty. Viime yö meni sängyssä pyöriskellessä ja oli pakko käydä taas halailemassa posliinista jumalaa, vaikken mitään ollu syönytkään. Silti vaan tuntu siltä, etten voi tehdä muutakaan. Noh... tänään on sitten isänpäivä ja ahdistaa jo valmiiks kun joudun syömään varmaan ihan liikaa. Tähän mennessä en oo viel syöny mitään. Kävin aamulla salilla, mut oli pakko lähtee pois 20 minuutin jälkeen kun en kehdannu enää olla siellä. Tuntuu että ihmiset tuijottaa ja kattoo että mitähän toikin läski tekee täällä. Lisäks en kehtaa kattoo itteeni siel edes peilistä, joten reenaus jääkin suurimmaks osaks vaan matolla juoksuun. Koko kuntosali on aina vaan täynnä kauniita ja laihoja naisia ja lihaksikkaita miehiä. Miksen mäki vois olla kaunis ja laiha? Niiku kaikki muutkin. 
Mulla on yks asia mitä mä oon salaillu jo pitkään..kukaan mun läheisistä tai kavereista ei tiedä tästä. Mä oon nimittäin lesbo. En tiedä mikä tässä oli mulle ittellenikin vaikeeta hyväksyä, mut kyl siinä pari vuotta meni ennenkun sain taottua päähäni että on okei tykätä tytöistä. Tosiaan oon siis tiedostanu olevani lesbo jo varmaan jotain 10 vuotta. Ihmettelin aina sitä että mikä mussa on vikana kun muut ihastuu poikiin ja mä pidänkin tosi ihanana jotain tyttöä. En tiiä miks en uskalla tulla ulos kaapista. Kai se on se pelko siitä, että porukat ja läheiset ja kaverit ei enää hyväksy mua tälläsenä.. Mun suku ja isä varsinkin on tosi vanhanaikasia ja niiden kanta on että :'' hyi eiks toi oo vähä ällöö.''
Ahistaa kun sukulaiset ja porukat puhuu että :'' jaahas koskas tuot meille sulhasehdokkaita näytille.'' tai että :'' sit kun oot naimisissa ja sul on aviomies ja blaah blaah blaah.''
En oo oikein ikinä kokenu sopivani perinteisen ja stereotyyppisen tytön muottiin. Pienenä tykkäsin leikkiä autoil ja kuorma-autoilla ja muutenki sellaset rämäpää pojat oli paljon kivempia leikkikavereita kun nukeilla leikkivät tytöt. Ja joo, kyllä mä pienenä käytin pinkkejä vaatteita ja prinsessamekkoja mut siinä jossain ala-asteen puolessa välissä mua alko ahistaan se, kun koin että näytän jotenki tosi väärältä ja ällöttävältä. Tyttömäiset vaatteet ja tyttömäisyys muutenkin ei vaan oikeen oo mua. Töissä ja sukulaisia tavatessa on kyl vähän pakko pukeutua ja käyttäytyä kun mikäkin vitun neiti mutta kuitenki. Vanhemmat on kyl ihan ihmeissään kun en enää meikkaa ja pukeudu tyttömäisesti. Viihdyn enemmänkin poikien vaatteis ja iha naturellina vaan:D  Oho tulipas hirvee stoori, mutta ihan pakko nyt todeta, että tuntu jotenki niin puhdistavalta kirjottaa asiasta mistä on niiiiiiin pitkään jo vaiennut! Hyviä isänpäiviä!:)